Matkapäivä

Aamupäivä meni kiireessä valmistellessa ja pakatessa tavaroita. Sukset menivät suksiboksiin katolle voidepakin ja hiihtokenkien kanssa.

Poimimme lapset koulusta klo 16, kävimme pikaisesti eli puolessa tunnissa kotona ja pääsimme matkaan. A-4 tiellä (N-IV, Andalusian tie) huomasimme opasteet R-4 tielle joka vie samaan suuntaan mutta maksullisena. Käännyimme Pintosta maksutien opasteiden suuntaan, mikä ei ollut kovin viisasta. Ajoimme käytännössä takaviistoon useita kilometrejä etsiessämme pääsyä R-4:lle. Opasteetkin olivat tietöiden takia hieman hukassa. Kun kiemuroiden jälkeen pääsimme R-4 tielle, meillä oli oma tie. Juuri kukaan muukaan ei ollut löytänyt tielle ja A-4 taitaa vetää tarpeeksi hyvin. Tietullit olivat kuitenkin paikallaan. Ajettiin liki tyhjää R-4:ää suurinta sallittua 120 km/h vauhtia Aranjueziin asti. Vaihdettiin A-4:lle joka veti hyvin, ja voisin sanoa että R-4:n käyttö on turhaa, ellei osaa ajaa sille sujuvasti.

[kartta]

Etelämpänä A-4:llä on menossa kuitenkin silta- ym. työt. Ennakkoon sen olisi voinut kaivaa DGT:n tiedotteista internetissä. (Andalucia, Jaen + Granada, ruksita myös "Obras"). Menomatkalla se hidasti matkaa puolen tunnin verran.

Bailenista A-4:ltä käännyttiin A-44:lle, "Autopista de Sierra Nevada":lle. Tie jatkui hyvänä.

Saavuimme Granadan majoituspaikkaan illalla puoli kymmeneltä, matkaan oli mennyt siis viitisen tuntia. Majoituspaikaksi viiden hengen perheelle ei hotelli kelpaa, koska hotellihuoneet ovat yleensä kahdelle hengelle ja korkeintaan yhdelle lapselle. Tällä kertaa kaivoin meille netistä neljän hengen kämpän Granadan vanhasta kaupungista, Albaicin:ista: Alojamientos Al-Andalus; Alojamientos con encanto, "Lumottua majoitusta". Talo oli vanha valkoinen kivitalo kapealla rinnekujalla. Paljon portaita, kattohirret, sammaloitunut tiillikatto, näköala Alhambraan.

Alhambran tornit pilkistävät taustalla

Auto mahtui portista sisäpihan pysäköintipaikalle vain vaivoin vekslaamalla. Viisihenkinen perheemme mahtui hyvin varaamaamme "Nogal" kämppään. Tuossa 4-5h huoneistossa oli kaksi kahden sängyn makuuhuonetta, tupakeittiö, eteinen sohvalla ja ruokapöydällä, parveke sekä kylpy-WC; varmaan 60 m2.

Oli kovin myöhä, kun saavuimme ainakin vanhemmilla oli nälkä. Kävelimme Cuesta de Chapizia alaspäin ja ensimmäinen ravintola tuli vastaan jo 100 metrin päästä. Menimme siis marokkolaiseen ravintolaan, tilasimme salaattilajitelman, kanaa ja lammasta sekä lihapullia lapsille. Hyvää oli, mutta lapsista vain Helena jaksoi syödä. Leo ei pitänyt lihapullista, jotka muka olivat kummallisen makuisia. Uni painoi enemmän kuin nälkä.

Lapset nukkuvat marokkolaissohvalla.

Sierra Nevadaan

Seuraavana aamuna nukuimme unia pois, emmekä edes yrittäneet aamuksi mäkeen. Varhaisaamiaiseksi lapset saivat dinosauruskeksejä, että pärjäisivät oikealle aamiaiselle asti, jääkaappi kun oli tyhjä. Kävelimme aamiaiselle Calle Panaderosille Colegiata del Salvador-kirkon taakse, mistä löytyi kahvila.

Päivä oli jo puolessa, kun pääsimme lähtemään kohti Sierra Nevadaa. Siispä tuli kiire. Auton vekslaaminen ulos pihalta oli hankalaa, ja 40 km matkaan vuoristotiellä meni aika paljon aikaa, vaikka tie olikin lumeton ja hyvässä kunnossa. Olimme Sierra Nevadan Pradollanon alakylässä vasta yhdeltä, sitten vuokraamoon ja ostamaan lippuja. Lastenrinteet ovat Borrequillesissa munahissimatkan päässä.

Helenalle oli varattu iltapäiväksi (klo 13-16) omaa ohjelmaa, hiihtokoulun kerhoa. Tuo "Dreamland" kuullosti unelmalta, eli 3-6 v lapsille vähän hiihtokoulua ulkona ja lastentarhaohjelmaa sisällä. Vanhemmille laskuaikaa... Dreamlandin rakennus on Borrequillesissa, hieman hissi-, ravintola- yms. rakennuksista ylöspäin. Helena meni hiihtokouluun/lapsiparkkiin erittäin vastahakoisesti ja myöhässä.

Laskettelimme sitten hissukseen Borrequillesin tuolihissien vihreitä, helppoja rinteitä poikien kanssa. Sää oli yllättävän kylmä, muutama aste pakkasta ja kova tuuli. Aurinko paistoi mutta ei juurikaan lämmittänyt. Tuolihissit pysähtelivät mm. tuulen takia ja ajoivat aika hiljaa, niinpä siinä tuli kylmä. Ajoittain oli hieman ruuhkaakin. Siispä kävimme lämmittelemässä ja ostamassa Leolle lämpimämmät laskettelusormikkaat puuvillaisten - ainoiden aamulla löytyneiden - tilalle.

Poikien laskettelu sujui hyvin, varsinkin Petteri hiihti innostuneesti auraten ja reipasta mutta kontrolloitua vauhtia. Leoa iso rinne jännitti enemmän kuin Valdezcarayssa.

Pojat rinteessä. Taustalla Dreamland.

Sierra Nevadassa lunta riitti

Kun hain Helenan pois hiihtokoulusta, niin hän kertoi että ei ollut ollenkaan hiihtämässä. Oli kai tehnyt topin ja pysynyt sisällä. Olin hieman pettynyt, vaikka minulla olikin ollut mukavia hetkiä poikien kanssa rinteessä. Helena olisi tarvinnut lisää hiihdonopetusta, että olisi oppinut vähän itsenäisemmäksi rinteessä. Söimme myöhäiseksi lounaaksi sämpylöitä kahvilassa Borrequillesissa viimeisinä asiakkaina ja palasimme hissillä Pradollanoon.

Taas oli aika myöhä kun olimme kämpillä. Kävelimme illalliselle tällä kertaa ylöspäin. Päädyimme Calle Panaderosille Jardines de Zoraya flamencoravintolaan. Paikka oli aika edullinen ja esiintyjät keräsivät palkkionsa kolehtina. Mikä parasta, ravintolasta sai pizzaa. Lapset eivät myöskään nukkuneet, sen verran kovaa oli soitto, taputus ja kantojen kopistelu. Pienimuotoinen, neljän nuoren esiintyjän hieno esitys.

Lauantaina lumisateessa

Aamu meni rattoisasti kämpillä ja pääsimme nyt lähtemään hieman ennen puolta päivää kohti Sierra Nevadaa jääkaappiin hankittujen aamiaistarvikkeiden ansiosta. Vuoritotiellä oli ennakkovaroituksia tulevasta lumiketjupakosta - oli siis tullut lunta. Muutaman kilometrin päässä levennyksen kohdalla oli runsaasti pysähtyneitä matkaajia laittamassa lumiketjuja renkaisiin, niinpä mekin päätimme asentaa ne. Periaatteessa ketjut eivät ole vaikeat laittaa, vain kolme liitosta. Käytännössä ketjujen suoristaminen ja sisäpuolen vaijerin pujottaminen renkaan taakse aiheuttaa hieman haastetta. Kerran oikein asennettuna pysyvät onneksi hyvin paikallaan. Taisimme hukata aikaa 10 min per rengas.

Rouva ketjujen laitossa. Kyllä minäkin osallistuin...

Ketjujen kanssa ajaminen on melkoista jyristelyä, renkaat kun on pussitettu 9 mm silmäkoon teräskettingillä, ja varsinkin kun on kuiva tie. Suositeltua 50 km/h maksiminopeutta ei tule ylitettyä.

Saimme ajaa varmaan 6 km kuivaa tietä ennen kuin poliisit olivat valvomassa ketjujen käyttöä.

Minun neuvoni lumiketjujen käytöstä Espanjassa

• Ketjut tms. ovat pakollinen varuste vuoristossa talvisin. Pidä autossa.
• Käytä ja asenna vasta kun täytyy. Guardia Civil Trafico / Tielaitos huolehtii yleensä puolestasi ketjupakosta
• Tekstiiliketjut / pussit lienevät mukavemmat ajaa ja asentaa
• 15 € espanjalaiset ketjut ovat OK. Lisähinnalla voi saada asennusmukavuutta.
• Ympärivuotiset M+S renkaat korvaavat lumiketjut Viite: Espanjan Tielaitoksen talvitiedote

Kaikilla oli ketjut päällä ja vauhti putosi suorastaan tarpeettoman hitaaksi, kun lämpötila laski alle nollan ja tien pinnassa oli hieman loskaa. Lunta oli tosi vähän, eikä tuntunut liukkaalta. Minkäs teet, kapealla vuoristotiellä on ajettava jonossa kolmeakymppiä. Nynnyt hidalgot paniikissa kun näkyy muutama lumihiutale; kaiken kruunasi se että kun Sierra Nevadan parkkihalliin jonotettiin, niin siellä oli kaksi porttia ja kaksi puomia toiminnassa, ja kaikki jonottivat siihen vasemmanpuoleiseen. Oikealla portilla oli 2 cm lunta. Ajoimme oikeanpuoleiseen porttiin rauhallisesti ja pääsimme ainakin kolmen auton ohi. Kukaan ei seurannut, vaikka täällä aina muuten ollaan jonoissa kiilaamassa.

Menipä kauan tulomatkalla. Perillä Pradollanossa ostimme lounasta supermarketista ja söimme ulkona, näin nopein mahdollinen lounas. Olimme ostamassa lippuja kolmelta, ja rahastivat kahdelta viimeiseltä tunnilta saman kuin iltapäivän neljältä tunnilta. Varoittivat huonosta säästä ylhäällä jne. Eteenpäin, sano mummo lumessa. Ei tänne tultu kävelemään. Haettiin sukset vuokraamosta ja mentiin munalla ylös.

Minä menin Petterin kanssa Veleta II hissillä 230 m ylemmäksi pitkän rinteen päälle, mikä oli aika epämukavaa teräväkiteisestä lumisateesta, tuulesta ja seitsemän asteen pakkasesta johtuen. Päätimme laskea vaimon ja toisten lasten luokse. Lasku onneksi meni ihan hyvin, vaikka irtolumi kaatoikin pikkupojan pari kertaa.

Lasten/aloittelijoiden mattohissit olivat kiinni lumisateen takia, hihna kun vetää alleen päälle sataneen lumen. Näin ollen lasten paras vaihtoehto oli kiinni, ja joutuivat ottamaan sen sijaan kylmän tuolihissimatkan.

Tuli hieman vilu, ja aikaakin oli kulunut, ja päätimme ottaa vielä toisen laskun - takaisin kylään... korkeuseroa 550 m ja pituutta 3.2 km. Aika pitkä lasku, varsinkin kun Helenaa piti taluttaa. Taluttajat saivat hyvän reisi- ja pakaratreenin, olkoonkin mennut hieman isometrisen voimaharjoittelun puolelle. Kalliiksi tuli mutta saatiin sentään kaksi laskua. Sen verran väsyneitä olimme viimeisestä laskusta, että se tuntui hyvinkin riittävältä.

Pradollanossa raahauduimme vuokraamoon palauttamaan vuokrakamat. Sen jälkeen menimme syömään parit racionit täydennyslounasta, paluumatkasta tulisi pitkä ja iltaruokailusta myöhäinen.

Paluu Granadaan meni suolatulla tiellä hitaasti ketjuilla jyristellen. Otimme ketjut pois ensi tilassa. Lapset nukahtivat, ja yritimme oikaista Alhambran nurkilta, mutta TomTom GPS ei oikein osannut neuvoa vanhassa kaupungissa. Lapset siis saivat hyvät iltapäivänokoset.

Iltaruokailu suoritettiin taas Calle Panaderosilla, tällä kertaa äyriäisiin ja paellaan erikoistuneessa, epäilyttävän edullisessa ravintolassa. Leo halusi pihviä, joten tilasin pihvin puoliksi hänen kanssaan. Pihvi oli ihan syömäkelpoinen, mutta vaimon tilaama 9 euron hintainen "1/2 laivalastillista friteerattuja mereneläviä" oli loistava valinta. Lastista riitti muillekin. Petteri söi tavallisen spagettinsa kuten Helenakin, ja sen lisäksi Helena herkutteli mustekalalla.

Sunnuntaina Alhambran kierros

Viisastuneina emme enää halajaneet Sierra Nevadaan sunnuntaina. Lähdimme Alhambraan kaupunkibussilla, koska kämpän vieressä oli bussipysäkki, josta pääsi suoraan Alhambraan, ja koska saimme pitää kämpän ja autopaikan iltaan asti.

Alhambra on... kuin toisesta maailmasta. Se on vanha arabilinna, ja Granada oli viimeinen Kastilialle antautunut arabikuningaskunta Iberian niemimaalla. Upea, erilainen nähtävyys linnoineen, puutarhoineen, ja siellä varmasti voisi viettää kävellen kauniin päivän jos toisenkin. Alhambrasta on vuodatettu lukuisia kirjoja ym. - mitäs minä siitä enempää.

Alhambraa

Pääsimme viiden aikoihin lähtemään kimpsuinemme ja kampsuinemme Madridia kohti. Leolla oli läksyt vielä kesken, ja siitä tulikin paluumatkan keskeinen sisältö ja murhe. Takapenkillä ei katsottu videoita.

A-4-tien tietyöt Despeñaperrosin vuoristoisen luonnonpuiston läpi hidastivat sunnuntaina Madridin suuntaan enemmän kuin torstai-iltana Granadan suuntaan, olisihan se pitänyt arvata. Lisäaikaa tuli noin 1,5 tuntia. Kun ottaa tämän viiveen huomioon, Pyreneille (esim. Formigaliin) ajaa suunnileen samassa ajassa kuin Sierra Nevadaan! Nopeampia vaihtoehtoisia reittejä ei ole - Ciudad Realin kautta pääsee ehkä samassa ajassa Despeñaperrosin ohi. Pääsimme kuitenkin sunnuntain puolella raahaamaan autoon nukahtaneita lapsia omiin sänkyihinsä nukkumaan.