Kävin haastattelussa. CV:ni oli mennyt siihen firmaan jonkun tutun tutun kautta, jota en pystynyt jäljittämään. Kaipasivat C++:aa taitavaa projektihenkilöä, mutta kun tuo ohjelmointikieli on sellainen, josta olen käynyt vain peruskurssin niin ei oikein mätsännyt. On vähän alkanut ihmetyttää, että mikä sitten mätsää? Lapiotyöt ei sovi hipiälle kuitenkaan, rakot tulee parissa tunnissa.

Kotona hommaa riittää. Parit vaatetangot on korjattu - keskituelliseksi, niin että eivät väänny, seiniin on kiinnitetty yhtä sun toista (mm. tauluja ja valaisimia), ja pihalla on uima-allasprojekti. Aiomme laittaa pihalle uima-altaan; sellaisen maanpäälle asennettavan, teräsreunaisen pulikointialtaan. (esim. tästä linkistä). Nyt olen muutaman päivän tasoittanut pohjaa, 10 sentin kuoriminen noin 10 m2 alueelta tuottaa noin kuution hiekkaa. Hikistä hommaa 25-30 asteen kuumuudessa. Hai, maa o kovaa, sano mustalainen kun lapioon nojas.

Jatkan työnhakua kodin ulkopuolelta syksymmällä, lapset menevät kouluun ensi viikolla, jatkan Javan opiskelua, ja tilasin Elektorin, että sais vähän tietoa siitä missä oma ala menee nykyään.