Kuumeiden laskettua toivuimme parahiksi lähtemään aikuisten laskettelureissulle. Lasten mummi, täti ja serkku saapuivat hoitamaan kullannuppuja, me pakkasimme sukset audiin ja suuntasimme kohti Pyreneitä antibioottikuurin jatkuessa. Suunnitelmia kun noin vain ei muuteta, kun emme ole olleet kymmeneen vuoteen kaksin matkalla ilman lapsia!

Formigaliin on reilu 500 km Madridista, josta suurin osa on moottoritietä - A-2 Zaragozaan ja siitä vielä pohjoiseen Huescan ohi. Loppu 80 km on vuoristoisempaa, pitää ylittää ensin yhdet vuoret ja nousta toisille.

Pimeässä sumu ja laskeva lämpötila sai hieman jännittämään liukkauden puolesta, mutta kun lumiketjujenlaittopaikallakaan ei ollut lunta, niin huoli osoittautui turhaksi. Pääsimme perille lumettomin renkain, vaikka viimeisillä kilometreillä penkoissa olikin lunta.

Löysimme majoituspaikkamme Hotel & Spa IBB Aragon Hills:in helposti, se on aika hallitseva sadan metrin pituuden ja teräväkärkisen torninsa kanssa. Auto ei mahtunut hotellin parkkihalliin vaan se piti jättää kadulle, suksia varten saimme onneksi käyttöömme oman, avainkortilla aukeavan suksikaapin autotallissa . Hotellihuone oli "normaali" kahden hengen huone, isolla parvekkeella (ilman kalusteita), ja näkymät Zona Sextas rinteille laakson toisella puolella noin puolen kilometrin päässä. Emme valinneet hotellia sen edullisuuden takia, vaan koska naapurihotelli Villa de Sallent oli täynnä, hotelli Eguzki-Loren mainoskuvat suttuisia, ja koska Aragon Hillsissä on myös kylpylä saunan kera.

Näkymä IBB Aragon Hillsistä Tres Hombres / Sextas-rinteiden suuntaan

Formigalin taajama (urbanisacion) Sallent de Gállegon kylässä on rakennettu laskettelijoiden majoittamista varten. Se on rinteessä, alhaalla on alue jossa on kauppoja ja ravintoloita hotellien lisäksi, sitten ylempänä lisää hotelleja sitten ilmeisiä apartamentoksia ja ylimpänä mökkejä. Rinteet ovat laakson toisella puolella vastarinteessä. Kylässä kulkee bussi mutkittelevaa katua pitkin, ja lisäksi on portaita joita pitkin pääsee oikolinjassa ylös ja alas. Useimmilla hotelleilla näytti olevan oma pikkubussi kuljettamassa laskettelijoita rinteeseen ja takaisin.

Formigal City

Ollakseen tarkoitukseen rakennettu hotellirykelmä, Formigal on viihtyisä ja toimiva. Jotain asemakaavoitusta ja julkisivusuunnittelua on harrastettu, sillä rakennuksissa on mustat harjakatot, ja monissa taloissa on luonnonkiveä muistuttava seinien pintamateriaali. Ravintoloita on riittävästi ja kokemuksemme mukaan - espanjalaiseen tapaan - taso oikein riittävä. Kauppojakin on, urheilukauppoja ja suksivuokraamoita on monia, supermarketteja vain yksi. Näkee mistä raha tulee...

Formigalin laskettelukeskus on Espanjan ja Pyreneiden suurin 137 rinnekilometrillään; hissejä on 21 ja rinteitä lasketaan olevan 100. Hiihtoalueeseen kuuluu neljä laaksoa, hiihtoalue on alkaa 1500 metristä ja jatkuu aina 2250 metrin korkeuteen merenpinnasta. Alarinteet ovat helppoja, ja ylempänä löytyy sitten jo punaista ja pari mustaakin. Ja lunta riitti liekö ollut ainakin metrin verran joka paikassa, kun melkein kaikki rinteet olivat auki.

Periaatteessa hiihtoa varten kaiken piti olla kunnossa, mutta ilmeni pari hidastetta ellei peräti haittatekijää. Kahtena ekana päivänä ja vähän kolmantenakin oli lumisadetta ja sumua, vauhti pysyi hillittynä, eikä tullut mentyä vaikeisiin rinteisiin - hyvä niin. Sitten oma lihaskunto alkoi haitata. Teini-ikäisenä runsaalla laskettelulla treenaamani reidet olivat syksyn kevyen lenkkeilyn jäljiltä jotain muuta kuin mitä silloin yli 20 v sitten. Nykyään runsaampi vartaloni toki kuormittaa jalkoja enemmän. Siispä jalat olivat aika hyytelöä parin tunnin skimbaamisen jälkeen. Tiistaina ja torstaina lihaskuormitustani varioidakseni laskin telemark-suksilla, mutta se vain pahensi osittaisen hyytymisen kaikkia jalan lihaksia koskevaksi. Tuska kuitenkin pysyi siedettävänä, kun muisti pitää taukoja ja ei venyttänyt päivää liikaa. Urheasti laskettelimme viitenä peräkkäisenä päivänä, joka tapauksessa nauttien ainutlaatuisesta tilaisuudesta olla kaksin laskettelemassa monta päivää.

Uuden vuoden aatto sattui matkalle, ja hotellissa oli pakollinen uudenvuodenjuhla.

Minä ja vaimo emme olleet tosiaan olleet vain kaksin reissussa kymmeneen vuoteen, nyt oli ensimmäinen tilaisuus sitten häämatkamme - tasan kymmenen vuotta sitten. Juhlistimme 10v hääpäiväämme erittäin perusteellisesti!

Yksi juttu minkä toistimme häämatkaltamme, oli ottaa pullo kuohuvaa mukaan ja mennä laskettelurinteen viereen parkkiin ja nauttimaan sitä. Soitimme silloin kaasolle ja kiitimme toistamiseen hyvästä ideasta, josta näin oli tullut perinne.

Perjantaina 2.1. oli hääpäivämme ja matkan viimeinen ilta Formigalissa. Lopetimme laskettelun ajoissa - ja saimme vielä myytyä loppupäivän voimassa olevat hissiliput kympin kappale. Sitten palasimme hotelliin, palauduimme hieman ja menimme kylpylään. Pääsimme saunaan - jonka lämpiämistä piti odottaa, ja jossa ei ollut kiuasta, mutta kuitenkin. Sitten oli erilaisia itsepalvelujippoja kuten poreallasta ja hierovaa vesisuihkua. Kylmävesiallas oli noin +20 asteinen, joten ei mitään shokeeraavaa ollut.

Yksi kidutuslaitekin oli, skotlantilainen suihku. Siinä mennään koppiin, jossa tulee ensin joka puolelta lämmintä suihkua ja sitten perään kylmää. Ja uudestaan. Kokeilu jäi yhteen rundiin.

Siilinjärven-kylpylä-tyyppisen programmin jälkeen siirryimme VIP-osastolle hoidettavaksi. Hierontaa, leivoksia, kuohuviiniä yms. meille kahdelle.

Palauduttuamme nautimme vielä illallisen hotelli Eguzki-Loren ravintolassa. Hotellin erkoinen nimi tarkoittaa baskin kääntyy espanjaksi "flor de sol" eli auringon kukka, joka on Pyreneiden vuoristossa yleinen. (suom. huom. s.o. carlina aculis eli oik. hopeakurho). Baskiravintoloissa syö aina hyvin, raaka-aineisiin kiinnitetään erityistä huomiota.

Lauantaina lähdimme paluumatkalle puolilta päivin. Kävimme kurkkaamassa Panticosaa - joka on toinen läheinen perhekohteeksi mainostettu hiihtokylä sekä Jacan kaupunkia. Panticosa vaikutti ihan OK paikalta, Jaca taas tylsähköltä tasankokaupungilta, jossa paremman puutteessa voisi majoittua - vajaan tunnin päässä muutamista laskettelukeskuksista.

Lopuksi paahdoimme sataakahtakymppiä kotiin. Lapset olivat viihtyneet mummin, tädin ja serkun kanssa mainiosti. Siitä huolimatta lapsemme kuitenkin kysyivät, miksi ei heitä otettu mukaan.

Autopista