Kohta kesäkuu on jo ohi, enkä ole kirjoittanut yhtään artikkelia. Hyi minua, mutta tekemistä on ollut. - Kumma ristiriita: kun olisi kirjoitettavaa, niin ei ehdi, ja kun taas on aikaa niin ei ole jutun juurta. Siispä muistelen menneitä.

Ensi vieraat

Kesäkuun alussa elimme vielä laatikkojen keskellä, ja vaimo lähti kurssille Suomeen. Aika paljon sain järjesteltyä tavaroita, tai ainakin pahvilaatikoita pois. Pakkausmateriaalien kera koti näytti täyttyvän niin neliöiden kuin kuutioidenkin suhteen. Kamaa oli enemmän kuin kotiin mahtui. Jouduimme antamaan pois punaiset jenkkisohvamme, kun ne eivät mahtuneet mihinkään, eikä kukaan netin osto- ja myyntisivuilla halunnut ostaa niitä.

Segovia

Appivanhemmat toivat vanhemman tyttärensä sekä vanhimman poikamme kotiin. Leo siis tuli Espanjaan ensi kerran. Ukki ja mummi viipyivät viikon, ja kävimme katsomassa Segovian Alcazár "satulinnaa", joka on muinoin ollut kuninkaallisessa käytössä. Näyttäisi olevan ilmeistä, että tästä linnasta Walt Disney saanut vaikutteita prinsessa Ruususen linnaan.

1680204.jpg
Segovian linna: Alcazár, Plaza de la Reina Victoria Eugenian puolelta

1680205.jpg
Linnan ikkunoista näkyvää maalaismaisemaa

http://www.alcazardesegovia.com/


Valle de los Caídos

Toisena päivänä kävimme katsomassa Valle de los Caídosia. Se on kaatuneiden muitomerkki ja diktaattori Francon hautapaikka. Franco rakennutti sen elinaikanaan ja sen suureellisuudesta ja jylhyydestä voinee päätellä jotain tämän hallitsijan mielenlaadusta.


1680207.jpg
Valle de los Caídosin temppelin portti.

Santa Cruz del Valle de los Caídos tarkoittaa "Kaatuneiden Laakson Pyhää Ristiä". Nimensä mukaisesti se on vihreä, mäntyjen peittämä laakso. Keskellä kohoaa kallionjärkäle, ja sen laella on 150 m korkea risti, joka näkyy kymmenien kilometrien päähän. Mittasuhteista saa aavistuksen, kun huomaa, että yo. kuvassa täplät oven lähellä ovat ihmisiä.

Wikipedia: Valle de los Caídos

Juhannus

Ainoa oikea tapa viettää juhannusta lienee olla mökillä Suomessa. Näin teimme. Oli ihan erilaista: 10 päivän aikana oli yksi sateeton, päivälämpötila vaihteli 12-22 asteen välillä. Kuitenkin, mökillä oli luonnonkaunista, rauhallista ja hiljaista. Paappa ja mummi auttelivat lasten kanssa ja muutenkin. Oli oikein mukavaa, sanoimmekin, että lentohinnan ja vaivan väärtti!

1680228.jpg
Kesäistä rantatietä Etelä-Savossa

Madridin säästä

Espanjasta tulee aina kaikille mieleen aurinko ja lämmin, mutta se ei ole koko totuus. Kanariansaarillakin sataa joskus ja Madrid on eri mantereella (Kanariansaarethan ovat oikeastaan Afrikkaa).

Madridissa sataa vettä, ainakin joskus. Viime toukokuussa saimme sadetta kyllin ja olipa sitä vielä kesäkuun puolellakin. Lämmityskin on tarpeen, vielä toukokuussakin. Mutta oli kiva tulla juhannuksen jälkeen kotiin Madridiin kun oli +28 astetta lämmintä. Kesä on alkanut täälläkin.